Käytöksellään oireilevien lasten ja nuorten asioihin perehtyvä ja heidän tarvitsemaansa monialaista tukea kehittävä teemaryhmä aloittaa toimintansa.

Asiantuntijaryhmä suunnittelee ja koordinoi alkavaa työtä. Ryhmään tulee alkuvaiheessa yhdeksän eri toimijoita ja näkökulmia edustavaa asiantuntijaa. Lisäksi asiantuntijaryhmä voi kutsua kuultavaksi muitakin toimijoita. Ensimmäinen kokous pidetään 8.6.2021

Teemaryhmät asiantuntijat ovat:

ohjaava opettaja Taru Antila, Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri

kehitysjohtaja Petra Kouvonen, ITLA

opetusneuvos Kristiina Laitinen, Opetushallitus

rehtori Ville Laivamaa, Imatran kaupunki

yliopistonlehtori Päivi Pihlaja, Helsingin yliopisto

lastenpsykiatrian linjanjohtaja Leena Repokari, HUS

tutkijatohtori Piia Ruutu, Helsingin yliopisto

professori Hannu Savolainen, Jyväskylän yliopisto

kehittäjä Ville Turkka, Helsingin NMKY

Lisäksi toimintaan osallistuvat opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvokset Jussi Pihkala ja Erja Vitikka, Opetushallituksen opetusneuvos Pirjo Koivula ja undervisningsråd Maj-Len Engelholm sekä Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin hanke- ja koulutuspäällikkö Terhi Ojala.