VIP-teemaryhmä Käyttäytymisellään reagoivat lapset ja nuoret järjesti toukokuun alussa pyöreän pöydän keskustelun koulun ja varhaiskasvatuksen monialaisen tiimin ammattilaisille.

Ilmiöpöydän osallistujat lainasivat asiantuntemustaan käytöksellään reagoivien lasten kanssa työskentelyn tueksi työstettävään materiaaliin.

Keskustelu perustui Sofin (Science Advice Initiative of Finland) Ilmiökartta-menetelmään, joka tähtää luotettavien tietosynteesien tuottamiseen monimutkaisista aiheista. Keskustelua moderoivat Piia Karjalainen (KM, lo, FT erikoistutkija THL) ja dosentti Päivi Pihlaja (Helsingin yliopisto).

Kolmiportainen tuki antaa raamit, mutta mistä sisällöt?

Käyttäytymisellään reagoivat lapset ja nuoret -teemaryhmän työssä keskitytään ilmiön tunnistamiseen, vaikuttavien elementtien paikallistumiseen sekä opitun saattamiseen tietoisuuteen ja käytäntöön. Hyvät käytännöt on onnistuttava implementoimaan oleellisten toimijoiden arkeen.

Sofi-ilmiökarttaan pohjaava työ tarkoittaa, että ilmiöstä ja sen haltuun ottamisesta keskustellaan moniäänisesti ja eri viiteryhmistä käsin. Teemaryhmän aiempi työ VIPU-henkilöille suunnatun kyselyn sekä tutkijoiden ilmiöpöydän tulosten perusteella johti fokuksen rajaamiseen tiukemmin opettajan tai varhaiskasvattajan jaksamisen ja ryhmänhallinnan menetelmien yhteyteen.

Näiden perusteella lähdettiin rakentamaan opettajille, varhaiskasvattajille ja koulun ja varhaiskasvatuksen johdolle suunnattua materiaalia, joka opastaa ryhmänhallintamenetelmien käytön konkretiaan, niiden takana olevaan tutkimukseen ja koulun toimintakulttuurin kehittämiseen.

Ilmiöpöydän osanottajat kävivät työstettävää materiaalia läpi oman ammatillisen kokemuksensa valossa. Todettiin, että vaikka perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ja niiden puitteissa toteutettu kolmiportainen tuki antaa hyvät hallinnolliset raamit, sisältöä se ei anna. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa sisältö keksitään joka suunnalla erikseen itse.

Tämän päivän ongelmia ei ratkaista vanhoilla malleilla

Tutkittu tieto vuorovaikutustaidoista ja ryhmänhallinnasta voisivat tarjota kaivattuja sisältöjä. Niille olisi keskustelijoiden mukaan raivattava korvamerkittyä aikaa lukujärjestyksestä. Lisäksi keskustelussa korostui rankaisun kulttuurista luopuminen, oppijan kohtaamisen sekä toiminnan johdonmukaisuuden tärkeys.

Toimintakulttuurin muutos koulussa ja varhaiskasvatuksessa vaatii osallistujien mukaan ennen kaikkea yhtenäisyyttä, yhteisöllisyyttä ja vahvaa johtamista. Ryhmänhallinnan menetelmien ja vuorovaikutustaitojen pitäisi olla läsnä koulun ja varhaiskasvatuksen arjessa joka hetkessä, eikä kasvattajan rooli voi olla toissijainen opetussisältöjen välittäjän rooliin nähden.

Tämän toteutuminen vaatii paljon erityisesti johdolta, joka määrää toimintakulttuurin. Se puolestaan ruokkii luokissa ja ryhmissä tapahtuvaa toimintaa. Toimintakulttuurin siirtäminen työympäristön uusille tekijöille nähtiin kriittisenä nivelkohtana.

Tutkimusten mukaan yhteisopettajuus on yhteydessä myönteisempiin asenteisiin inkluusiota kohtaan. Vaikka yksittäinen opettaja voi tehdä paljon, suuremmassa mittakaavassa inklusiivisen koulun toimintatavat eivät voi nojata yksilön persoonaan ja työtapoihin. Osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että ne lähtevät

Lapsi ja opettaja tarvitsevat molemmat tukea

Keskustelussa korostui tarve pysähtyä kohtaamaan lapsi ja muistamaan, että tämä toimii oman elämänsä kokonaistilanteesta käsin. Jo sen huomaaminen, että koulun aikuinen ei kysymättä tiedä millainen aamu lapsella on ollut ennen kouluun saapumista, voi olla merkittävä oivallus.

Sekä lapsi että opettaja tarvitsevat tukea. Opettajien haasteena on yksin tekemisen kulttuuri. Yhteisöllisemmän koulukulttuurin potentiaali näkyy ajatuksessa siitä, että vaikeaakin palautetta voisi olla helpompi ottaa vastaan tiiminä kuin yksilönä.

Ilmiöpöytäosallistujien työstämä materiaali julkaistaan syyskuussa.

 

Kirjoittaja: Ninnu Koskenalho, VIP-teemaryhmän projektikoordinaattori Itlalla