Opettaja jää liian usein yksin oppilaiden käytösongelmien kanssa

Heterogeenisen oppilasaineksen kanssa työskentelyyn ja käytöksellään reagoivien oppilaiden tukemiseen tarvitaan valmiuksia, joita opettajilla ei aina riittävästi ole. Kouluilla ei aina ole mahdollisuutta tarjota opettajille tarvittavaa tukea. Viimeistään nyt kaivataan tekoja opettajien koulutuksen ja koulujen toimintakulttuurin sekä tukirakenteiden uudistamiseksi.

Miksi moni opettaja on harkinnut alan vaihtoa? Miksi opettajat ovat kuormittuneita? Miksi he kokevat jäävänsä liian usein ongelmien kanssa yksin?

Jutan tarina 

(tarina on fiktiivinen)

Jutta on pitkään virassa toiminut toisen luokan opettaja parinsadan oppilaan koulussa. Jutan luokalla on 24 oppilasta, joista neljällä on tehostetun tuen ja kahdella erityisen tuen päätös. Koulunkäynnin ohjaaja on Jutan luokassa neljä tuntia viikossa. Koulussa on yksi laaja-alainen erityisopettaja, ja psykologi käy koululla periaatteessa joka viikko. Kuraattoria koululle ei ole saatu vuosiin.

Jutta kantaa huolta oppilaasta, joka huutelee, kiroilee, heittelee tavaroita, lyö muita ja ajautuu riitoihin. Tilanne on edellisvuodesta pahentunut. Koulun psykologi kartoittaa tilannetta ja toteaa, että oppilas tarvitsee tukea tunteiden hallintaan ja sosiaalisiin taitoihin.

Toiveena olisi, että oppilas pääsisi lastenpsykiatrialle arviointijaksolle, mutta jonot sinne ovat pitkät. Toisaalta Jutta on kuullut, että sieltä saa ”ainoastaan” neuvoja oppilaan yksilölliseen tukemiseen luokassa sekä suosituksen henkilökohtaisesta avustajasta, joita ei kunnassa ole saanut vuosiin.

Jutta on kouluttautunut omalla ajallaan saadakseen keinoja oppilaidensa kanssa selviämiseen, mutta jaksaminen ei enää riitä. Olo on stressaantunut ja uupunut, ja hallinnan tunne työstä on kadonnut.

Jutta kokee työn usein yksinäiseksi. Yhteistyö opettajakollegoiden ja muiden koulun aikuisten kanssa on jäänyt vähäiseksi. Työ on selviämistä päivästä toiseen toivoen, että voimat eivät lopu ennen lomaa.

Kukaan ei kertonut, että opettajana oleminen olisi tällaista. Luokanopettajakoulutuksessa ei annettu eväitä tällaisten yllä kuvattujen tilanteiden hoitamiseen. Mistä sitä apua saisi?

Opettajat tarvitsevat lisää erityispedagogista osaamista ja tukea

Lähikouluperiaatteen mukaisesti pääsääntöisesti kaikki oppilaat menevät lähikouluun.  Oppilailla saattaa olla erityisen tuen tarpeita – esimerkiksi haasteita käyttäytymisessä.

Opettajalla ei kuitenkaan aina ole tarvittavia tietoja ja taitoja näiden oppilaiden kanssa toimimiseen.  Ensimmäinen kosketus käytökseensä tukea tarvitseviin oppilaisiin saattaa tulla vasta ensimmäisessä työpaikassa.

Ryhmänhallinta ja käyttäytymisen ohjaaminen ovat perustaitoja, joita jokainen opettaja tarvitsee työssään. Täydennyskoulutusta haastavasti käyttäytyvien oppilaiden tukemisesta on jonkin verran saatavilla. Määrärahojen tai sijaisten puutteen takia niihin voi kuitenkin olla vaikea päästä.

Täydennyskoulutuksiin hakeutuminen riippuu monesti myös omista intresseistä. Kouluilla tai kunnilla ei ole yhtenäistä linjaa siitä, mitä koulutuksia suositellaan käytäväksi, jotta kaikille opettajille taattaisiin riittävä erityispedagoginen osaaminen.

Työnohjaus on hyvä tilaisuus reflektoida omaa ammatillisuutta ja tietotaitoa sekä jakaa tunteita, joita haastavat työtehtävät tuovat tullessaan. Tätä mahdollisuutta olisi tärkeä tarjota koulun henkilöstölle säännöllisesti.

Työnohjausta ei kuitenkaan ole riittävästi tarjolla, eivätkä opettajat osaa sitä vaatia tai tunnista työnohjauksesta saatavaa hyötyä.

Yhdessä tekeminen vahvistaa

Perusopetuksen opettajilla on havaittavissa edelleen yksin tekemisen kulttuuri. Ajatellaan, että vastuu oman ryhmän oppilaista kuuluu itselle. Asiat on totuttu tekemään tietyllä tavalla ja avun pyytäminen voi olla hankalaa.

Avun pyytäminen pitäisi nähdä mahdollisuutena kasvaa ja kehittyä ammattilaisena, vaikka mukavuusalueelta poistuminen ja uuden näkökulman ottaminen saattavat haastaa.

Kouluilla ei aina ole riittäviä yhteisiä oppilaiden käytöksen tukemiseen sovittuja toimintatapoja. Yhteisten toimintatapojen tiedetään vähentävän käytöksen ongelmia koulussa ja vahvistavan opettajan minäpystyvyyttä sekä vähentävän yksinäisyyden kokemusta.

Yhdessä opettaminen voi parhaimmillaan jakaa vastuuta haastavissa tilanteissa, kehittää omia toimintatapoja, tuoda uusia näkökulmia työhön ja jakaa työhön liittyviä tunteita.

Tuki kouluissa ei ole riittävää

Kaikissa koulussa ei ole riittäviä resursseja käytöksellään reagoivien oppilaiden tukemiseen. Tarvitaan henkilökuntaa, jonka osaaminen on huipussaan. Tarvitaan yhteisö, joka tarjoaa mahdollisuudet kehittää ja kehittyä ammattilaisina.

Myös OAJ on huolissaan ammattitaitoisten erityispedagogien puutteesta. Erityisopettajia ei OAJ:n mukaan Suomessa ole riittävästi, ja oppilaat jäävät vaille tarvitsemaansa tukea. (Etelä-Suomen Sanomat 1.6.2022).

Joissakin kunnissa erityisopettajat ovat enenevässä määrin konsultoivassa roolissa. Konsultoiva tuki ei välttämättä ole riittävä tukimuoto, eikä tuo pysyvää erityispedagogista osaamista luokkatilanteeseen. Joissakin kunnissa ohjaajien määrää on lisätty, mutta heilläkään ei välttämättä ole tarvittavaa osaamista.

Kouluille on myös palkattu esimerkiksi psykiatrisia sairaanhoitajia, jotka voivat tukea oppilaita ja opettajia. Psykiatrisen sairaanhoitajan työstä ei kuitenkaan ole tarkemmin määrätty laissa, joten kunnat voivat toteuttaa mallia parhaaksi katsomallaan tavalla.

Vielä ei tiedetä, minkälainen lisäarvo psykiatristen sairaanhoitajien palkkauksesta oppilaille ja koulun toiminnalle on. Ei myöskään tiedetä, millä tavalla toteutettuna toiminta on tehokkainta.

Vaikka kouluilla on moniammatillisia hyvinvointityöryhmiä, opettajat kokevat usein jäävänsä oppilaiden ongelmien kanssa yksin. Tukea oppimisen ongelmiin on mahdollisesti saatavilla, mutta käytösongelmien kanssa selviämiseen ei niinkään.

Tarvitaan tutkittua tietoa ja rakenteellisia muutoksia

Tällä hetkellä käyttäytymisellään reagoivien oppilaiden kohdalla perusopetuksen yhteiskunnallinen tehtävä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden edistäminen ei aina toteudu tarkoitetulla tavalla. Pohtia voi myös sitä, että toteutuuko tavoite, jossa tuetaan lapsen kasvua tasapainoisiksi ja terveen itsetunnon omaavaksi ihmiseksi.

Julkisuudessa on viime aikoina tuotu useasti esille huoli opettajien jaksamisesta ja suunnitelmista vaihtaa alaa. Tunnollisesti ja sitoutuneesti ammattiinsa suhtautuva opetushenkilöstö tarvitsee mahdollisimman paljon tukea ja rakenteita työhönsä. Niiden avulla he voivat tehdä laadukasta, oppilaiden tarpeet tunnistavaa ja niihin vastaavaa kasvatus- ja opetustyötä.

Viimeistään nyt pitäisi yliopistojen, OAJ:n, Opetushallituksen ja Opetus- ja kulttuuriministeriön herätä miettimään sekä varhaiskasvatukseen että perusopetukseen tutkitusti vaikuttavia keinoja, tukimuotoja ja rakenteita. Niiden avulla tukea tarvitsevat oppilaat saisivat parasta mahdollista opetusta ja parhaat mahdolliset aikuiset koulunkäyntinsä tueksi.

Lisäksi tarvitaan enemmän pohdintaa siitä, miten olemassa olevia resursseja käytettäisiin mahdollisimman järkevästi oppilaiden tukemiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Pieniä askelia tähän suuntaan on jo otettu. Esimerkkinä valtakunnallinen VIP-työ, jonka Käytöksellään reagoivien lasten ja nuorten teemaryhmässä suunnitellaan erilaisia toimia lasten ja nuorten tukemiseksi koulussa.

Se ei kuitenkaan vielä riitä. Tarvitaan tutkimusta opettajia ja oppilaita parhaiten tukevista resursseista ja rakenteista sekä kokonaisvaltaista eri hallintoalojen ylittävää yhteistyötä niiden toteuttamiseksi.

 

Taru Antila

KM, ELO, työnohjaaja (Story), ohjaava opettaja

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri

 

Piia Karjalainen

KM, FT, erikoistutkija, THL