Koulua käymättömien lasten teemaryhmä toimi kaudella 2018 – 2020. VIP-verkoston teemaryhmässä kehitettiin ja jaettiin erilaisia poissaoloihin puuttumisen malleja, räätälöityjä opetusratkaisuja sekä monialaisen yhteistyön malleja. Tältä sivustolta löytyy edelleen aiheeseen liittyviä uutisia ja materiaaleja.

Teeman työtä jatketaan opetus- ja kulttuuriministeriön Sitouttava kouluyhteisötyö -hankkeessa.

Auttamisen malleja koulun ja tukiverkoston välille

Koulua käymättömien lasten teemaryhmässä kehitetään ja jaetaan erilaisia poissaoloihin puuttumisen malleja, räätälöityjä opetusratkaisuja sekä monialaisen yhteistyön malleja.

Malleja ja menetelmiä

Koulupoissaolojen oireet ja syyt -kartoitus on käytettävissä

Koulupoissaolojen oireet ja syyt, Inventory of School Attendance Problems (ISAP), on professori Martin Knollmannin Saksassa (2018) kehittämä kartoituslomake, jolla pyritään selvittämään koulupoissaolojen syitä. Kartoitusta voi käyttää jo siinä vaiheessa, kun huoli lisääntyneistä poissaoloista herää. Kartoitus on tarkoitettu 11 – 18 –vuotiaille lapsille ja nuorille. Ennen kartoituksen täyttämistä pyydetään siihen huoltajan suostumus.

Lue lisää Tuuven sivuilta!

Tutkimusta ja kirjallisuutta

Teemaan liittyviä tutkimuksia ja kirjallisuutta.

Tutkimusta ja kirjallisuutta

Materiaalit: Koulua käymättömät lapset

VIP-verkoston päätösseminaarin 7.12.2022 diamateriaalit

Teemoina mm. Yhteistyö rikastuttaa jokaista Vaatu-toimijaa / Samarbetet berikar varje aktör inom krävande konsultation, Tutkittu tieto, materiaalit ja menetelmät käyttöön – Yhteistyö opettajankoulutuksen ja tutkimuksen kanssa, Sinne ja takaisin - kertomus Pirkanmaan tuen kehittämisestä

Katso materiaalit

Don’t give up on us! –kokoontumisajot 15.9.2020 materiaalit, koulua käymättömät lapset

Teemoina mm. Don't give up on us! -kokoontumisajot 15.9.2020 aloitusdiat, Traumatisoitunut lapsi ja koulun aikuiset, Psyykkisesti oireilevan lapsen ja nuoren tukeminen koulussa

Katso materiaalit

INSA-network, Oslo Holmenkollen 16.-18.10.2019

Teemoina mm. Matkakertomus: INSA-networkin ensimmäinen kansainvälinen konferenssi Oslon Holmenkollenilla 16.-18.10.2019

Katso materiaalit

Koulua käymättömät lapset: Muuta materiaalia

Teemoina mm. Koulua käymättömät oppilaat - Pieni opas koulunkäynnin tueksi, Elever som inte går i skola - En liten guide som stöd för skolgången, School refusal - a small guide to supporting school attendance

Katso materiaalit

Koulua käymättömien teemaryhmän kokoontumisajojen 27.3.2019 materiaalit

Teemoina mm. School refusal: From research to relevance in clinics and schools, Hemmasittar­programmet, Komiasti kotona ja opintiellä

Katso materiaalit

Tapahtumia

MindMe – koulu kuuluu kaikille 2019-2020

Huomio TAYS- ja KYS-alueen sivistystoimessa työskentelevät! (Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Keski-Suomi, Etelä-, Itä- ja Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)

Haemme kuntien kouluja ja sivistystoimia mukaan syksyllä käynnistyvään maksuttomaan MindMe -koulutus- ja kehittämisprosessiin. Mukaan pääsee viisi kuntaa. Hakuaika päättyy 13.8.2019 ja valinnat julkistetaan elokuussa 2019.

Lue lisää!

Asiantuntijaryhmä

Klaus Ranta, nuorisopsykiatrian linjajohtaja, HUS,

Marketta Raivio, johtava sosiaalityöntekijä, Pori,

Pia Paakkari, virka-apulaisrehtori, Sophie Mannerheimin koulu, Helsinki

Tuomo Virtanen, tutkija, lehtori, Jyväskylän yliopisto,

Christine Söderek, opetusneuvos, Opetushallitus,

Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri, THL,

Kristiina Laitinen, opetusneuvos, Opetushallitus sekä

Johanna Sergejeff, ohjaava opettaja, Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri.

Lisäksi Jussi Pihkala, opetusneuvos opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Pirjo Koivula opetusneuvos Opetushallituksesta ja Terhi Ojala, hanke- ja koulutuspäällikkö Valterista.